4.12.2018 Viikkokokous
- Furnicela

- 4.12.2018
- 1 min käytetty lukemiseen
Pidimme eilen maanantaina jälleen perinteisen Furnicelan viikkokouksen. Kokous oli suuri menestys ja saimme päätettyä tärkeitä asioita sekä asetettua deadlinejä projekteihin.
Aloitimme kokouksen toteamalla, että kokous on päätösvaltainen, sillä yli puolet olivat paikalla. Vain kaksi jäsentä kahdeksasta olivat ns. heittäneet ”dipit ulos”, eli eivät osallistuneet kokoukseen. Totesimme samalla myös, että jokaisella on velvollisuus osallistua 4.12.2018 opiskelijatapahtuma Treyhemiin.
Asettamiamme deadlinejä olivat mm. nettisivujen julkistus, loppuraportin palautus ja veroilmoitus. Jaoimme näihin jo alustavia tekijöitä. Olemme taas hieman enemmän perillä lähestyvistä projektien deadlineistä ja siitä, mitä pitää tehdä, jotta saamme saatettua tämän jakson kunnialla loppuun.
Kokous oli lyhyt, mutta informatiivinen, tästä on hyvä jatkaa.
Furnicela




Kommentit